Nopea ja tehokas vesivahingon korjaus Jyväskylässä

Yllättikö vesivahinko? Hätä ei onneksi ole tämännäköinen, ainakaan jos kotisi tai kiinteistösi sijaitsee Jyväskylän seudulla. Rajape Oy:n osaavilta ammattilaisilta nimittäin hoituu vesivahingon korjaus vankalla asiantuntemuksella. Meillä on uudet, tehokkaat kuivauslaitteet, joiden ansiosta vesivahingon kuivaus- ja puhdistustyöt käyvät nopeasti ja tehokkaasti. Jos sinulla on esimerkiksi sijoitusasunto, on tärkeää saada remontti valmiiksi nopeasti, jotta vuokra pääsee taas juoksemaan!

Mistä vesivahinko johtuu ja kuka korvaa?

Vesivahinko saattaa johtua esimerkiksi luonnonilmiöistä kuten runsaista sateista tai myrskyistä. Keväisin on vesivahinkoriski luonnonilmiöistä johtuen korkeimmillaan lumen ja jäiden sulaessa ja vesien noustessa. Usein vesivahingot kuitenkin johtuvat huolimattomuudesta esimerkiksi huonosti rakennettujen tai korjattujen putkien alkaessa vuotaa, tai liian vanhoista rakenteista ja putkista, jotka pettävät. Vesivahingon korvausvastuu riippuu siitä, mistä vesivahinko on aiheutunut. Vakuutusyhtiöillä saattaa myös olla erilaisia menettelytapoja, joten kannattaa kääntyä vakuutusyhtiösi puoleen. Kaikkeen ei voi varautua, mutta vähintä mitä voit tehdä välttyäksesi vesivahingolta, on teettää rakennus- ja remonttityöt ammattilaisella.

Miten vesivahinkoremontti etenee

Vesivahinkoremontti alkaa vahingoittuneiden paikkojen aukaisulla ja purkamisella. Kostuneet eristeet poistetaan kokonaan ja säilytettävät rakenteet kuivataan koneellisilla kuivaimilla. Kuivaaminen ei välttämättä estä asunnossa asumista, mutta kuivaimet ovat päällä kuivauksen aikana yötä päivää, joten niistä aiheutuva ääni saattaa häiritä asumista. Tosin meidän uusimmilla, tehokkailla kuivauslaitteillamme vesivahingon korjaus käy mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti, ja pian paikat ovat taas priimassa asumiskunnossa! Kuivauksen jälkeen rakenteet puhdistetaan ja desinfioidaan, sekä tarvittaessa käsitellään homeenestoaineilla. Näin turvataan terveellinen ja turvallinen asuminen tulevaisuudessa. Tämän jälkeen aloitetaan rakennustyöt, eli puretut, vahingoittuneet materiaalit korvataan uusilla.

Vesivahingon kuivaus vaivattomasti uusilla laitteilla

Vesivahingon kuivaus hoituu siis vaivattomasti, nopeasti ja tehokkaasti Rajape Oy:n asiantuntemuksella ja laadukkailla laitteilla. Toimimme Jyväskylän alueella ja palvelemme taloyhtiöitä, yrityksiä sekä yksityisasiakkaita. Tilaa siis vesivahingon korjaus meiltä, niin pääset vähemmällä!

Vesivahingon korjaus, vesivahinko kylpyhuoneessa, kosteusvaurion kuivaus, vesivahinkoremontti Jyväskylä

Vesivahingon korjaus

Comments are closed.